5/26/2014

Poika oli hiljainen selvänä mut juovuksissa raju

IMG_2643 IMG_2641 IMG_2647 IMG_2642 IMG_2646

 En ole koskaan mun ottamia filmikuvia (tosin, noista wanhojen-tanssi kuvista kaikki kunnia kuuluu Kallelle) mihinkään julkaissut
mutta kai se on kerta se ensimmäinenkin. Rakastan filmikuvausta. Siinä on se tietty fiilis, kun sä painat laukaisinta ja harkitset tarkkaan
mitä sä kuvaat ja milloin. On jännittävää saada vihdoin se täysi filmirulla käteen ja katsoa niitä negatiiveja ja naureskella niille hetkille,
joita et edes muistanut olleen. Ja kaikista paras hetki on tietysti itse kuvien kehittäminen; tunti toisensa jälkeen pimiössä istuminen
ja se fiilis, kun sun itse ottama kuva pikkuhiljaa muodostuu paperille ja sä voit kirjaimellisesti ihastella täysin sun omien kättesi työtä.
En tiedä kuulostaako tämä teidän "ei taide-ihmisten" korvaan ihan typerältä, mutta tällä hetkellä yksiä mun lempipaikoista on Pengerkadun pimiö.

Viimeisiä koulupäiviä viedään. Itse asiassa, viimeiset varsinaiset koulupäivät taisi olla ainakin mun osalta jo viime viikolla. Tänään olen nauttinut
vapaapäivästä (ja saikusta) ja huomenna jäljellä enää äidinkielen kirjakeskustelu. Kokeidenpalautukset, brunssi, oppilaat vastaan opettajat-pesäpallo matsi
ja kevätjuhla; sitten alkaa se kauan odotettu kesäloma. En voi uskoa että olen jo kaksi vuotta käynyt tuota Torkkelinmäen kaunista opinahjoa, kesäloman
jälkeen enään kirjoitukset ja 12 kurssia. Sitten kyyneleet silmissä ja meikit poskilla laitan valkolakin päähän ja lähden uusille, tuntemattomille
vesille, joka pelottaa jo nyt. Pikkutyttönä katsoin ylioppilaita ylöspäin ja pidin heitä vastuuntuntoisina, viisaina ja aikuisina ihmisinä. Minä en kyllä
ole yksikään edellämainituista, ja tuntuu hassulta että pikku-Hannan silmissä kuitenkin olen. Elämä menee hirveän nopeasti, vuodet vierii
silmien edessä ja välillä musta tuntuu että aikaa on liian vähän. Mun elämä on vasta alussa mutta silti horisontissa häämöttää pimeä ja tuntematon loppu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti